Rapea
piirakkapohja
1 1/2 dl hiivaleipäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
1/2 dl sokeria
1/2 dl öljyä
n. 0,6 dl rasvatonta maitoa/piimää
(n. 1/2 tl margariinia vuoan voiteluun)
Täyte
1 tlk maitorahkaa
(250 g)
2 munaa
1/2 dl sokeria
2 rkl sitruunamehua
(hiukan raastettua sitruunankuorta)
1 dl rusinoita

|
Jos
ehdit, täyte kannattaa tehdä ensin ja antaa seistä
muutama tunti, jotta rusinat pehmenevät, mutta se ei
ole välttämätöntä. Jos haluat mukaan
sitruunankuorta, käytä luomu-sitruunoita. Valmista
piirakkapohja sekoittamalla aineet yhteen sopivan
pehmeäksi. Taikina on tarkoitettu pienehköön vuokaan,
esim. irtopohjainen täytekakkuvuoka on hyvä. Jos teet
isompaan piirasvuokaan, kannattanee lisätä hitunen
nestettä ja jauhoja.
Painele
taikina vuokaan piirakkapohjaksi ja esipaista sitä n.
7-8 minuuttia. Lisää sitten täyte ja levitä se
tasaiseksi lastalla. Paista piirakka kypsäksi
200-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia. Piirakka
paranee, jos saa seistä muutaman tunnin.
Rahkapiirakkaa
voi tarjota kahvileipänä, jolloin siitä saa leikattua
jopa 12 palaa, ja
isompi pala käykin sitten jo pienestä ateriasta.
Rahkapiirakka sisältää runsaasti proteiinia ja
kohtalaisesti kuituja, joten kahvileipien sarjassa se
onkin yksi parhaimpia valintoja.
| Ravintosisältö |
Kcal |
prot |
rasva |
hh |
kuitu |
| koko
annos |
1500 |
64 |
34 |
229 |
15 |
|
1/4
annos |
375 |
16 |
8,5 |
57 |
3,8 |
| 1/12
annos |
125 |
5,3 |
2,8 |
19 |
1,3 |
| Tyydyttynyttä
rasvaa |
17
% kokonaisrasvasta |
|